10.8.2013

Ystäväni Hermanni

Sain keväällä uuden tuttavuuden, josta tahtoisin teille kertoa.

Voiko mikään piristää ensimmäistä pääsiäisloman jälkeistä arkipäivää paremmin kuin uusi ystävä? Tuskin! Vanha ystäväni Jessica päätti toteuttaa jo useita vuosia kestäneen haaveeni ja toi minulle Hermannin, haisevan taikinajuuren, josta kuitenkin hellällä hoivalla kasvaa suuri, kaunis ja maittava kakku. 


Hermanni valmiina
Hermannin alkuperäisvaatetus (©Jessica Tammisto)


Hermanni on vielä kovin pieni, mutta hänellä on suuret unelmat. Hermanni tahtoo valloittaa maailman. Minä sain kunnian auttaa tässä suuren suuressa ja merkittävässä tehtävässä. Hermanni muuttaa meille asumaan reiluksi viikoksi. Mukanaan hänellä on vai omenapunajuurisalaattirasia ja paperilappunen, jossa on kaikki tarvittava tieto, jota Hermannin ystävä (eli siis minä) tulee tarvitsemaan. 

Pelkään koko koulupäivän, että Hermanni saa hepulin ja raottaa omenapunajuurisalaattikipponsa kantta sotkien koko laukkuni. Hermanni on kuitenkin kiltti vauva eikä sotke. Kun pääsen kotiin, päätän että tuo hassunnäköinen rasia ei sovi ystävälleni ollenkaan. Niinpä kaivan kauneimman kulhoni ja varovasti kaavin Hermannin siihen. Peittelen pienokaisen vielä pyyhkeellä. Siellä mussukkani on hyvä nukkua. Hermanni asustaa aluksi tiskipöydällämme. Hän kuitenkin alkaa tuoksahtaa, kuten vauvoilla on tapana, joten siirrän hänet syrjäisempään keittiön nurkkaan. Kun illalla menen toivottamaan ystävälleni kauniita unia, huomaan että hän on alkanut hieman kuplia. Hyvä Hermanni, noin sitä kasvetaan!
Hermannin pesäkolo

Hermannin mukanaan tulleessa ohjelappusessa lukee, että häntä tulisi hämmentää puukauhalla aamulla ja illalla. Olen huono ystävä ja unohdan Hermannin kokonaan sännätessäni ensimmäisenä aamuna kokeeseen. Onneksi pääsen jo kello 13 aikoihin ja voin mennä suoraan kotiin hoivaamaan ystävääni. 

Uhmaan luonnon lakeja ja sekoitan Hermannia puukauhan sijaan leipäveitsellä. Ystäväni ei näytä pahastuvan eriskummallisesta hoivavälineestä. Otin Hermannista valokuvan muistoksi. 

Illalla sekoitan Hermannia uudelleen, jälleen veitsellä. Hän on alkanut kuplimaan yhä enemmän. Haju tuntui jo hävinneen, mutta pelmahti ilmoille sekoittaessa. 



Päivät kuluvat ja Hermanni jatkaa haisemistaan. Pian hän tahtoo ruokaa. Syötän Hermannin ja sotken samalla koko hänen pesäkolonsa sekoittaessani hieman liian vauhdikkaasti. Onneksi ystäväni ei pahastu. 


Viikon kuluttua on Hermannin aika lentää pois pesästä. Jaan hänet neljään kippoon ja kirjoitan kolmen mukaan ohjelappusen. Kolme Vauvahermannia jatkavat matkaansa ystävieni hellään huomaan. Leivon itselleni kakun viimeisestä jäljelle jääneestä. Hermanni maistui oikein mehevälle. 

Vauvahermannit valmiina maailmalle :3 


Tahtoisitko sinäkin Hermannin kaltaisen ystävän, mutta kukaan ei ole sinulle Häntä esitellyt? Ei hätää, täältä löydät ohjeen siihen kuinka laitat liikkeelle uuden Hermannin.

♥:Heini

1 kommentti:

  1. Itsekin olen monta kertaa Hermannia tehnyt, mutta kun paistoin siitä kahvikakun, lisäsin sekaan mm. suklaarouhetta. Eli siis hieman erilainen kahvikakku siitä tuli (ohje blogissani jos kiinnostaa). :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)