3.1.2013

Hampurilaiset

Kotitekoiset hampurilaiset olen tehnyt ajan saatossa useilla eri resepteillä. Aina kuitenkin palaan tähän, jota yksinkertaisesti mikään kokeilemistani ei ole vielä peitonnut. Sämpylä on juuri sopivan pehmeä ja pihveissä on mukavasti mausteita sekä mehevyyttä. Ensikerralla haluaisin kokeilla kasvispihvejä.


Sämpylät (6 pienehköä tai 4 isoa sämpylää)

Sämpylöiden alkuperäinen ohje on peräisin Voisilmäpeliä -blogista. Nuodatan aina ohjetta, mutta muutan voin oliiviöljyksi ja kohotan aina molemmissa vaiheissa vain tunnin. 

Tarvitset:
  • 1 dl kädenlämpöistä vettä 
  • 2 rkl maitoa
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 muna
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 3/4 tl suolaa
  • 2rkl oliiviöljyä
  • voiteluun muna



Sekoita vesi, maito, hiiva ja sokeri keskenään. Jätä lämpimään, vedottomaan paikkaan asettumaan 10 minuutiksi. Sekoita silläaikaa jauhot, suola ja öljy murumaiseksi seokseksi ( seos on kuitenkin vielä aika jauhoista, sillä öljyä on niin vähän. Sekoita muna ja hiiva-nesteseos jauhoihin ja vaivaa tasaiseksi.

Vaivaa taikinaa pöydällä n.10 minuuttia. Taikinan tulisi olla kimmoisaa, eikä se saisi tarttua pöytään. Tarvittaessa voit lisätä jauhoja, mutta kohtuudella. Kohota taikinaa ainakin tunti lämpimässä vedottomassa paikassa.

Jaa taikina neljään tai kuuteen osaan ja pyörittele niistä sämpylöitä. Kohota taas n. tunti (yleensä tässä välissä aloitan pihvien teon) ja voitele sitten munalla. Paista 200 asteessa n.15 minuuttia.

Jauhelihapihvit (6 keskikokoista tai 4 pienehköä pihviä)

  • 200g jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½dl vettä
  • 1½rkl korppujauhoja
  • 1 muna
  • ½-1tl grillimaustetta
  • ½tl currya
  • ½tl suolaa
  • pippuria
  • chilimaustetta
  • paprikamaustetta
Sekoita korppujauhot, muna ja mausteet veteen ja jätä seos turpoamaan. Pilko sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi ja murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki aineet keskenään ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Itse tykkään käyttää yleiskonetta ja taikinakoukkuja, mutta myös käsin vaivaaminen onnistuu.

Paista pihvit pannulla öljyssä ja nosta sen jälkeen uunivuokaan folion alle, jotta ne säilyvät lämpiminä. Muista pestä pannu jokaisen paistosatsin jälkeen, jotta öljy ei ala kärytä ja pilaa näinollen loppujen pihvien makua. Jos pihvit joutuvat odottamaan syöjiään, pidä niitä hetki 100 asteisessa uunissa, mutta muista peittää vuoka kunnolla foliolla, etteivät pihvit pääse kuivumaan. 


Kokoa hampurilaiset. Lisätäytteinä tykkään käyttää salaatinlehtiä, cheddar-juustoa, tomaattia, kurkkua, ketsuppia ja hampurilaiskastiketta. Jostakin syystä olen tykästynyt Lidlin kevyt-salaatinkastikkeeseen hampurilaiskastikkeena.


Virallinen makuraati


-Heini

4 kommenttia:

  1. Ei ole edes totta! Meinasin just ruveta googlailemaan hyvää reseptiä itse tehtyihin hampurilaisiin + pihveihin, mutta päätin ensiksi kuitenkin selata lukemani blogit :-D Onneksi tein niin, sillä tämä resepti pääsee käyttöön, kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma! ;D Tämä on yksi lempiresepteistäni. "Onneksi" sämpylät vievät kaksi tuntia kohotusaikaa, sillä muuten tulisi tehtyä paljon useammin ja varmaan kyllästyisi jo :D

      -Heini

      Poista
  2. Ihanan näkösiä! :p Suklaaneideille olis haaste mun blogissa:

    http://sokerihuurre.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista
  3. Hei! Blogissani on teille pieni yllätys! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)