11.4.2011

Valkosuklaa-mustikkatäytekakku

Synttärini viuhahtivat ohitse viimeviikon loppupuolella. Kaiken kiireen keskellä itse synttäripäivänä niitä vietettiin vain jäätelöä ja keksejä herkutellen veljien kanssa. Olin jo luvannut kavereilleni, että leivon täksi viikoksi kakun, niin pääsemme yhdessä herkuttelemaan. Raikkaaseen mustikkakakkuun tuo ihanasti makeutta ja täyteläisyyttä valkosuklaa ja mikä parasta se onnistuu myös pakastetuista marjoista. :)

Tarvitset:
Täyte:
  • 3½ dl Flora vispiä
  • 1½ dl tomusokeria
  • 1½dl tuoreita tai pakastettuja mustikoita
  • 120g valkosuklaata
Koristelu
  • n.3dl mustikoita
  • ½dl hyytelösokeria
  • 2dl laimennettua mustikka-vadelma Mehukattia
  • 5dl Flora vispiä
  • sokeria
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja valmista täyte. Vaahdota kerma, mutta jätä se hieman löysemmäksi mitä tavallisesti. Murskaa mustikat haarukalla ja sekoita niihin sulatettu valkosuklaa ja tomusokeri. Sekoita kerma ja mustikka-valkosuklaaseos keskenään ja vatkaa vielä sen verran, että se on sopivan paksua täytteeksi. 

Kokoa kakku irtopohjavuokaan, jonka pohjalla ja reunoilla on leivinpaperia (kuva). Aloita laittamalla alin pohjan osista vuoan pohjalla (säästä tasaisin pohjan osa "kanneksi"). Kostuta se mehukatilla. Kostutuksen määrä riippuu siitä kuinka paljon etukäteen tarjoamisesta kakun teet. Jos teet sen edellisenä iltana voit kostuttaa hieman vähemmän, kuin jos tekisit paria tuntia ennnen tarjoilua. 

Levitä puolet täytteestä pohjan päälle ja laita päälle keskimmäinen levy. Kostuta se ja levitä loput täytteestä. Lopuksi laita viimeinen levy päälle ja kostuta se. Levitä mustikat pohjan päälle. Kiehauta mehu kattilassa ja lisää hyytelösokeri. Kiehauta vielä uudestaan. Odota pieni hetki, että seos jähmettyy hieman ja kaada se tasaisesti mustikoiden päälle. Tässä vaiheessa olisi hyvä antaa kakun "maustua" pari tuntia tai jopa seuraavaan päivään.

Vaadota lopuksi kerma ja koristele kakku sillä.


-Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)